Yleistä risteilystä

RISTEILYN UUDET TRENDIT

Risteily on jo vuosia ollut maailmalla suosittu lomailutapa. Matkustajamäärät ovat kohonneet yli 12 miljoonaan matkustajaan vuonna 2007. Karibian risteilyt ovat edelleen ”SE” suosituin vaihtoehto, hyvänä kakkosena tulee Välimeri ja sen jälkeen Alaska, Havaiji, Etelä-Amerikka ja Kaukoitä.
Suurin osa varustamoista luokitellaan hyvän neljän tähden mukaan, joten Karibian risteilyt eivät ole vain luksusta vaan kaikille sopiva rento loma. Risteilyn parhaimpina etuina voidaan pitää aterioita ja kohteita. Pura laukkusi kerran ja näet samalla matkalla neljästä kuuteen kohdetta. Aterioita on tarjolla joka välissä, joten saa syyttää itseään jos nälkä pääsee yllättämään, vaikkei sekään ole mahdollista sillä huonepalvelu on avoinna 24 tuntia ja sieltä voi aina tilata huikopalaa.

Matkustajamäärien kasvaessa ja alusten kokojen suurentuessa ovat varustamot kehittäneet matkustajille uusia palvelumuotoja, joista uusin on aitojen kylpylöiden saapuminen aluksille. Uusimpiin aluksiin rakennetaan omat kylpyläkerroksen hytit, jolloin asiakkaat voivat mahdollisimman vaivatta päästä kylpylään. Vuosiremonteissa aluksia muutetaan vastamaan kylpyläasiakkaiden toiveita. Hyvinvointi ja kuntoilu ovat monen varustamon houkuttimia, joilla asiakkaita saadaan risteilyille. Ravintoloiden terveelliset annokset, esimerkiksi Carnival Cruise Linesin tarjoama Spa Carnival-menut ovat suosittuja Karibialta Välimerelle. Ja jos lomalla tulee hiukan nautittua hyvistä aterioista, voi päivisin käydä tanssikurssilla, aerobicissa, vesijumpassa tai käyttää kuntosalilaitteita ohjaajan opastuksella. Kylpylöiden palveluihin kuuluvat koko viikon ”oma ohjelma”, joka suunnitellaan asiakkaan ja kylpylän asiantuntijoiden kanssa ensimmäisenä päivänä. Useissa vierailukohteissa varustamot tarjoavat kuntoiluun liittyviä retkiä tai ohjelmia. Kuinka usein voi sanoa käyneensä Karibian risteilyllä ja samoilleensa koko risteilyn?

RISTEILY EI OLEKAAN IKÄIHMISILLE

”En halua risteilylle, koska siellä amerikkalaiset kukkahattu-mummot pelaavat bingoa”. Näin asia oli 70-luvun puolivälissä. Nykyään Karibian risteilyiden keski-ikä on noin 42 vuotta, Välimerellä kesäkuukausina keski-ikä on noin 37 vuotta. Kun aluksille keskimäärin mahtuu noin 2800 matkustajaa, on ikähaitari pienestä lapsesta isovanhempiin.

Lapsiperheiden on helppoa risteillä, sillä ohjelmatarjonta lapsille on runsas ja jättää myös perheen vanhemmille omat vapaa-ajanhetkensä. Supersuosittu lastenohjelma on suunniteltu neljälle eri ikäryhmälle: perheen pienimmille, junioreille, 8-12 -vuotiaille sekä teini-ikäisille matkustajille. Heti laivaan saavuttuaan lapset saavat oman erityisen tervetulotoivotuksen ohjaajilta. Risteilyn aikana kerhossa pelataan videopelejä, leikitään, katsotaan elokuvia, piirretään ja askarrellaan, järjestetään lastenjuhlia ja kaikenlaisia kilpailuja sekä paljon muuta! Risteilyillä on runsaasti juhlapäiviä ja häämatkaa viettäviä matkustajia, aluksen tilat on suunniteltu kaikille sopiviksi. Normaalisti aluksen aurinkokansilla takaosa on pyhitetty omissa oloissa viihtyville matkustajille, aluksen aurinkokannen keskiosassa  on runsaasti ohjelmaa tarjolla. Aurinkokannen keulaosa on pyhitetty lapsille ja lapsenmielisille. Halusitpa nauttia meri-ilmasta rauhassa tai tanssia salsaa kansainvälisessä ilmapiirissä, niin aina joukko tarjoilijoita ympärilläsi tarjoilee värikkäitä virvokkeita.

Aluksen kaikki julkiset tilat ovat asiakkaiden vapaassa käytössä; näitä ovat mm. monet aurinkokannet, uima-altaat, oleskelutilat, ravintolat, saunat ja kuntosalit. Kaikissa oleskelutiloissa ja baareissa on normaalisti elävää musiikkia, joka vaihtelee teeman mukaan.

Illallista on tarjolla moneen makuun monessa paikassa. Buffet ravintolan herkkupöydät poikkeavat pohjoismaisesta noutopöydästä erilaisilla teemoillaan. Tarjonnasta löytyy esimerkiksi japanilaista, ranskalaista, italialaista tai aasialaista ruokaa, runsaita salaattipöytiä, hampurilaisia ja tietysti herkullisia jälkiruokia.
Illastaminen laivan upeassa ja aistikkaassa ruokasalissa on aina elämys. Voit valita mitä tahansa laajalta päivittäin vaihtuvalta ruokalistalta. Maistele useita alkupaloja, kokeile eri keittoja ja löydä uusia makunautintoja. Jos et osaa päättää kahden eri pääruoan välillä, ota molemmat - kuuluvathan ruokailut risteilysi hintaan. Illallinen on oma tapahtumansa, joten tyydytä jokainen kulinaristinen mielihalusi huippuluokan kokkien antimilla. Tällä lomalla sinulla on siihen ainutlaatuinen mahdollisuus.

Risteilyillä on hauskaa ja vieläpä edullista! Et maksa lisää aterioista, viihteestä, aktiviteeteista etkä hemmottelevasta henkilökohtaisesta huonepalvelusta. Risteilyllä purat matkatavarasi vain kerran. Tämän jälkeen vain nautit olostasi auringon täyttäminä päivinä ja tähtien kirkastamina öinä.